Jos sen on oltava niin - Osa1

Osa 2 
Osa 3 
Osa 4

Martin Brodyr oli erilainen 16-vuotias poika. Hän ei juurikaan puhunut alapääjuttuja, ei käyttänyt ollenkaan alkoholia, eikä katsellut pornoa. Hän oli hämmentynyt, kun pojat kyselivät, pitääkö hän naisissa enemmän tisseistä vai takapuolista, koska ei ollut sellaisia ajatellut. Päästäkseen tilanteesta hän kertoi pitävänsä enemmän tisseistä.

Martinin ensimmäisenä lukiopäivänä jo ylä-asteelta tutut Jykä ja Ale ja pyysivät Martinia ruokavälkällä katsomaan pornoa. Ensin hän kieltäytyi, mutta pienten maanittelujen jälkeen hän suostui. ”Ei kai siihen kuolekaan”, hän ajatteli. Kun sitten mentiin Jykän kotiin pojat menivät Jykän huoneeseen. Jykä laittoi DVD:n pyörimään. Siinä oli hyvin rintava musta nainen, joka mustan miesnäyttelijän iloksi kaivoi tissinsä esille vaaleanpunaisista rintaliiveistään alta kymmenen sekunnin ja mies alkoi sitten nuolla niitä. ”Henkevään” dialogiin kuului mm. se että mies kehui naisen tissien olevan niin isot, että niillä voisi ruokkia koko kylän. Sitten siihen tuli toinen vielä uhkeampi nainen, jonka tissit inspiroivat ”toiseksi jääneen” naisen kehumaan, että niillä ruokkisi koko kansan. Martin ei kuitenkaan halunnutkaan katsoa vaan tuijotti mieluummmin tietokoneen näppäimistöä. Muut pojat huomasivat sen ja alkoivat kiusoitella. ”Se on tietokoneen näppäimistö, etkö ole ennen sellasta nähnyt?”, kysyi Ale. Jykä ja Ale käänsivät hänen päänsä väkisin kohti ruutua ja venyttivät hänen yläluomiaan ylöspäin, niin ettei hän saanut silmiään kiinni. ”Lopettakaa”, aneli Martin ”Silmiä alkaa kirvelemään, kun niitä ei saa edes räpsäytettyä”.

Sitten pojat keksivät muka nerokkaan pilan. Jykä selitti Martinille: ”Me järkätään sulle nainen, mä tiedän yhden tosi hemaisevan. Sen nimi on Linda. Se on kyllä melkein 40-vuotias, mutta sillä on tosi isot tissit, kuin lehmän utareet. Se asuu tässä rapussa, Ale käy hakemassa sen. Kohta pääset tositoimiin.”. Ovi kävi ja joku pojista poistui. Martin oli vielä Jykän huoneessa, joten hän ei nähnyt kuka. Vähän ajan päästä ovikello soi. ”Hei, missäs se söpöläinen on”, kimitti Ale yrittäen kuulostaa naiselta siinä täysin epäonnistuen. ”Jos tuo on oikea nainen, minä olen teinimutantti-ninjakilpikonna”, ajatteli Martin. ”Se on tuolla peremmällä, se on vähän ujo, sillä on vielä poikuus tallella”, selitti Jykä. ”Ei ole kauan” kimitti Ale. ”Mene sinä odottamaan tuohon huoneeseen, me tuodaan se sinne.”, sanoi Jykä. ”Ihanaa, tuskin maltan odottaa!” Ale tuli hakemaan Martinin huoneesta, tarttui häntä napakasti ranteesta ja lähti vetämään kohti huonetta, jossa pojat uskottelivat ”Lindan” odottavan Martinia. ”Kohta poikuutesi on mennyttä”, virnuili Jykä. Ale työnsi Martinin huoneeseen ja sulki oven.

Martinin hämmästys oli melkoinen, kun hän huomasi, ettei ollutkaan huoneessa yksin. Sängyllä istui hoikka nuoren näköinen nainen jolla oli pitkä mutta vyötäröstä alaspäin harsomainen musta-harmaa mekko, sen päällä musta vyötärökorsetti, mustat korkoavokkaat ja verkkosukat, pitkät laineilevat musta-harmaat hiukset ja voi pyhät pyssyt SIIVET JA TUNTOSARVET! ”Onko tuo keijuasu joku vitsi vai onko se ihan pöpi”, ajatteli Martin, mutta päätti keksiä jotain kohteliasta. ”Olet hyvin säilynyt, Linda”, kehui Martin, kun luuli naisen olevan se josta Jykä oli puhunut. ”En ole mikään Linda, olen Elisa”, sanoi nainen. Ja vaikka voisin muuttaa Alen ja Jykän vaikka vanhoiksi paviaaneiksi, aion nyt toteuttaa sen minkä Jykä sinulle lupasi ja tehdä lopun poikuudestasi. ”Muuttaa paviaaneiksi? Kuvitteleeko se tosiaan olevansa jokin maaginen olento?”, ajatteli Martin. ”En kuvittele, vaan olen”, sanoi Elisa. ”Häh, lukiko se ajatukseni?”, ihmetteli Martin, eikä hämmennykseltään edes osannut vastustella, kun Elisa laittoi kädet hänen niskansa taakse ja suuteli häntä. Martin tunsi kylmän tunteen kaikilla ihoalueilla joita vaatteet olivat peittäneet, ja huomasi vaatteidensa kadonneen. ”Vaatteeni katosivat? Tämän täytyy olla unta. Nipistän itseäni.”, ajatteli Martin, mutta huomasi sitten ettei pystynyt liikkumaan. ”Apua!”, hän huusi. Se sentään onnistui. Mutta Ale ja Jykä eivät kuulleet. Elisa oli langettanut heidän päälleen loitsun joka pimensi tajunnan vaikka he pysyivätkin jaloillaan. Kun loitsun vaikutus lakkaisi, he luulisivat sulkeneensa Martinin huoneeseen ihan äsken. ”Tämä ei ole reilua, anna minun mennä!”, huusi Martin. ”Ei käy, ei ennen kuin homma on hoidettu”, vastasi Elisa. ”Sitä edesauttaisi yhden ruumiinosan jäykkyys, koko kehon jähmettäminen ei mielestäni ole tarpeellista. Lisäksi hän on pakottanut minut aika outoon poseeraukseen: Vasen käteni on rinnalla, hieman nännin alapuolella, ja oikea käteni yläreidellä. Ja mikä on tuo tikitys, pommiko?

”Kohta teen sinulle naisvartalon tutuksi varsin perusteellisesti”, virnuili Elisa. ”Tähän mennessä olet tehnyt minun vartaloni varsin paljaaksi ja liikuntakyvyttömäksi”, valitti Martin. ”Jähmetysloitsu on vain sen takia, että se mitä kohta teen... …saattaa tehdä sinut todella kuumaksi”, lausui Elisa joutuen hieman miettimään sanojaan. Hän työnsi kätensä mekkonsa alle kohdasta, jossa reuna ei yltänyt kovin alas, ja kaivoi esiin taikasauvan, jonka toisessa päässä oli penta... ei vaan heartagrammi. ”Heartagrammi ei todellakaan ole mikään Ville Valon keksintö, se on ollut meidän tuhmien keijujen symboli aikojen alusta asti.”, oikaisi Elisa yleistä väärinkäsitystä. Vielä muutama minuutti sitten Martinia olisi huvittanut moinen kapistus, mutta nyt hän tiesi, että tulossa saattaa olla mitä tahansa. Symboli sauvan päässä alkoi hohtamaan ja Elisa kosketti sauvalla Martinin otsaa. Martin tunsi oudon poissaolevuuden tunteen, vähän kuin silloin kun hän oli sängyllään raukeana kuunnellut Madonnan ”What it feels like for a girl”-kappaleen radioversiota. Silloin kaikki ympärillä oleva jotenkin menetti merkityksensä, hän ei tuntenut kehoaan vaan kuuli vain biitin. Nytkin häneltä katosi tietoisuus ympäristöstä ja eikä hän tuntenut kehoaan, mutta tällä kertaa ei ollut mitään biittiä, sen sijaan hän näki silmiensä edessä värikkään psykedeelisen kuvan. Kun hän palasi todellisuuteen (jonka todellisuutta hän tosin epäili), hän ei edelleenkään pystynyt liikkumaan, mutta koetti tuntoaistinsa avulla selvittää mikä hänessä on muuttunut, vai onko mikään. ”Mikä oikein koskettaa olkapäitäni? Tuntuu aivan... ...pitkiltä hiuksilta. Hän siis taikoi minulle pitkät hiukset. Varmaan jollain yliluonnollisella tavalla tiesi, että kävin eilen parturissa. Tuntuu myös siltä, että seison jonkinlaisten voimakkaasti kaltevien korokkeiden päällä. Ja jonkinlaiset vaatteetkin minulla on, muttei mitään kunnollisia. Paita on lyhyt ja hihaton ja sen olkaimet tuntuvat kapeilta. Se myös puristaa rinnan kohdalta, muttei mitenkään tasaisesti. Ihan kuin siinä olisi olisi jotkin kupit, ja kaiken lisäksi oma lihani tuntuu täyttävän ne! Miten se on mahdollista? Eihän minulla ole rintoja, vai... ja alushousut tuntuvat niukoilta ja tiukoilta, mutta en tunne sukukalleuksiani! Voisiko olla, että..? Ehkä sentään pystyn puhumaan?” ajatteli Martin ja päätti ottaa selvän. ”Mitä oik...”, aloitti Martin, mutta huomattuaan äänensä tyttömäiseksi hän alkoi kirkumaan.